Aloe vera yritys

Aloitin Foreverissa elokuussa 2015.

Asuin Irlannin maaseudulla ja työskentelin vuoropäällikkönä kiireisessä kauppaketjussa. Työviikot venyivät pitkiksi ja olin myös kaikki viikonloput ja pyhät töissä. Mietin päätöstä aloittaa jotain ihan uutta, todella kauan. Vuoden luin Aloe Verasta, yrityksestä ja toimialasta ennen kuin tein ratkaisuni.

Mikä sitten on Forever living products? Maailman suurin aloe vera yritys ja 1970 luvulta asti ekologisesti viljelty aloe vera on tuotteiden pääraaka-aine. 

Yritys omistaa koko tuotantoketjun, aloe vera pelloista, tehtaisiin, varastoon ja me Foreverin parissa työskentelevät tilaamme tuotteet suoraan varastolta ilman välikäsiä. 

Forever on mahdollisuus tavalliselle ihmiselle rakentaa oma tulonlähde ilman riskiä ja investointeja. 

Yrityksen toiminta on hyvin läpinäkyvää ja minäkin olen vieraillut tehtaissa, pääkonttorilla ja myös Pohjoismaiden toimistolla monen monta kertaa. 

Arvostan myös sitä että Forever living on perheyritys ja kerran vuodessa jaetaan voitoista ylimääräinen bonus meille tätä työtä tekeville. Joka vuosi myös meistä Foreverilaisista muodostetaan johtajisto joka on mukana päättämässä asioista ja tuomassa terveiset suoraan kentältä.